Miten vakuutan kesätyöntekijälle, että liittoon kannattaa liittyä?

Kiitos kun huolehdit, että työpaikkasi kesätyöntekijätkin liittyvät liiton jäseneksi!
Kerro kesätyöntekijälle, että ammattiliitto on myös häntä varten.
Kun kuulut liittoon, työpaikan luottamusmies neuvoo ja auttaa, jos sinulle tulee ongelmia työpaikalla. Myös kesäduunarit joutuvat työpaikoilla tilanteisiin, joissa he tarvitsevat liiton apua ja tukea, esimerkiksi palkkaa maksetaan liian vähän, voi sattua työtapaturma tai työsuhde voi päättyä laittomasti. Näissäkin tilanteissa liiton jäsenenä saa apua asioiden selvittämisessä.
Liiton jäsenyys tarkoittaa parempia palkkoja ja muita työehtoja kaikille. Mitä useampi elintarvikealan työntekijä on liiton jäsen, sitä paremmat työehdot meillä kaikilla on – myös alan kesätyöntekijöillä. SEL neuvottelee alan työnantajaliiton, ETL:n kanssa työehtosopimukset, joissa määritellään kaikkien työntekijöiden palkka- ja muiden työehtojen vähimmäistasot, esimerkiksi työajat, lisät, ylityökorvaukset ja lomarahat. Paikallisesti voidaan sopia työehtosopimusta paremmista ehdoista.
Kun liittyy SEL:n jäseneksi, voi samalla liittyä Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassan jäseneksi. SEL:n 1,6 %:n jäsenmaksu sisältää työttömyyskassan jäsenmaksun. Jos kesätyöntekijä työskentelee vähintään 18 tuntia viikossa, hän kerryttää työssäoloehtoa ja voi saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, jos jää työttömäksi. 26 viikon työssäoloehtoa voi kerryttää täyteen 28 kuukauden ajan. Esimerkiksi päätoiminen opiskelu, lapsen syntymä, sairaus tai asevelvollisuuden suorittaminen pidentävät 28 kuukauden tarkastelujaksoa enintään seitsemän vuotta.
Kesätyöntekijä voi olla töissä elintarvikealalla vain hetken, mutta se ei haittaa, sillä jäsenyys seuraa, kun vaihtaa maisemaa. Kerrytetty työssäoloehto ei katoa, kun kesäduunari vaihtaa toiseen työpaikkaan tai kokonaan toiselle alalle, jos hän pitää liiton jäsenyyden kunnossa ja vaihtaa toiseen ammattiliittoon ja työttömyyskassaan ilman katkoksia.

Chau Nguyen Vastaaja on SEL:n järjestötoimitsija, joka vastaa nuorten toiminnasta.