Maksanko työttömänä enemmän veroa kuin työssä ollessani?

Moni luulee, että ansiopäivärahasta maksetaan tasavero, joka on 25 %:n suuruinen. Näin ei onneksi ole. Ennakkopidätys tehdään lain mukaan vähintään 25 %:n suuruisena silloin, kun työttömyyskassalla ei ole käytössään muuta ennakkopidätysprosenttia kuin palkkaa varten määritetty.

Jos siis toimitat työttömyyskassaan verokortin, johon on laskettu ennakkopidätysprosentti etuutta varten, vero voidaan pidättää melkein millä tahansa prosentilla nollasta lähtien. Nolla tosin tulee kyseeseen vain silloin, jos olet maksanut alkuvuoden roimasti liikaa veroa.

On kuitenkin totta, että etuuksia verotetaan palkkaa kovemmin. Ero johtuu siitä, että työttömyyspäivärahan saaja ei ole oikeutettu samoihin verovähennyksiin kuin henkilö, joka saa palkkaa.

Ero on suurin pienten tulojen kohdalla eli juuri niissä tuloluokissa, joissa valtaosa päivärahan saajista on. Keskimääräisestä ansiopäivärahasta, joka on noin 1460 euroa kuukaudessa, joutui Helsingissä vuonna 2019 maksamaan veroa 19,5 %. Palkkana samasta summasta joutuisi maksamaan veroa vain murto-osan, 3 %. Palkansaajan pitää tosin maksaa palkasta myös 8,25 % eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja, mikä pienentää nettosummien eroa jonkin verran.

Asiaa monimutkaistaa se, että suurin osa ansiopäivärahan saajista on työttömänä kerrallaan vain muutaman kuukauden. On siis mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että koko vuoden verotuksessa he ehtivät kerryttää palkkatuloillaan esimerkiksi täyden ansiotulovähennyksen. Näin työttömien verotuksen ero palkansaajiin voi pienentyä. Myös tulojen kasvaessa etuuksien ja palkan verotuksen ero pienenee.

Joka tapauksessa työttömien verotus on palkansaajia tiukempi. Koska suurin osa työttömistä kuuluu vuoden aikana molempiin kategorioihin, lopputulema ja eron suuruus riippuu yksityiskohdista. Anni Alaja Vastaaja on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön tiedottaja.